Nainenjuhlii tanssiravintolan tanssilattialla

Tanssiravintolat

Parhaat tanssiravintolat juhlien viettoon

Tanssilava on tarjonnut maaseudulla aina kulttuuria ja tanssiravintolat olivat tähän omanlaisensa jatke kaupungeissa. Ravintoloiden suosio tanssin osalta on valitettavasti ollut alamäessä ja liian monta tanssiin painottunutta ravintolaa on suljettu 2000-luvulla. Tosin suuntaus on kuitenkin kääntymässä sellaiseksi, että ravintoloissa järjestetään klubi-iltoja, joissa tanssiminen on mahdollista. Mutta juhlien viettoon nämä paikat ovat todella mitä parhaimpia. Juhla on yksityistilaisuus, johon on mahdollisuus hankkia orkesteri tai jonkinlainen bilebändi soittamaan. Se elävöittää juhlaa ja saa ihmiset myös liikkumaan eikä pelkästään istumaan. Hyviä ravintoloita tällaiseen tarkoitukseen löytyy paljon, koska monessakin ravintolassa on se pieni tanssilattia edelleen muodossa tai toisessa jäljellä sekä bändille oma tilansa soittamista varten.

Tanssiravintolat, entiset tai nykyiset, tarjoavat kuitenkin erinomaiset tilat juhlien järjestämiseen. Juhlasta saa itsensä näköisen, kun hankkii paikalle myös musiikkia. Helsingin tanssiravintolat ovat todellakin käyneet vähiin, mutta silti juuri pääkaupungista löytyy toinen toistaan parempia bilebändejä soittamaan.

Helsingin tanssiravintolat toimivat klubeina

Joka päivä ei enää pääse tanssimaan kuin ennen, vaan nykyisin tarjolla on enemmän tanssi-iltoja sekä tanssiklubi toimintaa. Mutta tämä ei olekaan huono idea, vaan sillä pyritään pitämään yllä ravintolatanssikulttuuria niin pitkään kuin mahdollista. Ja toisaalta myös niillä saadaan uusia innokkaita tanssinharrastajia aktiivisesti tanssin pariin.

Tanssi kuuluu hyvin kiinteänä osana juhlaan ja siksi onkin toivottavaa, että ravintolat säilyttäisivät edes ne pienet tanssilattiansa juhlakäyttöä varten. Pienen ja intiimin vieraskaartin on mukava tanssahdella ja jutella kuulumisia. Juhlia järjestäessä ei kannata tanssikorttia jättää käyttämättä. Ravintolaa varatessa voi kysyä, onko tanssiminen mahdollista sekä miten sinne saa bändin soittamaan. Varataanko se itse vai miten toimitaan.

Nainen tanssii tanssiravintolan tanssilattialla

Tarjoilun ja tanssin yhdistäminen

Juhlissa, joissa on tarjolla jonkinlainen juhlamenu, on hyvä myös ruoan jälkeen vähän liikkua tanssin merkeissä. Siellä voi tavata sukulaisia tai muita tuttuja, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Piipahdus tanssilattialla on mukava kokemus ja saattaa tuoda mieleen paljon hyviä muistoja aikaisemmilta vuosilta. Tanssin pyörteissä aika kuluu nopeasti ja musiikki viihdyttää kaikkia vieraita, vaikka ei tanssisikaan.

Mikäli juhlissa on tanssia, juhlatarjoilut suunnitellaan yleensä niin, että pääruoan ja jälkiruoan välissä on mahdollisuus tanssia jonkin aikaa. Jälkiruoka tulee tarjolle omana kokonaisuutenaan, jonka jälkeen on taas mahdollisuus siirtyä musiikin pyörteisiin. Menetelmä on todettu monissa juhlissa toimivaksi ja näin toimitaan usein myös häissä. Niihin musiikki kuuluu olennaisena osana, koska kaikki haluavat nähdä hääparin tanssivan häävalssin.

Tanssiravintolat vai tanssilava?

Tanssiravintolat ovat siis hyvä vaihtoehto juhlien järjestämiseen. Juhlaravintolat osaavat tehdä juhlasta onnistuneen tarjoilujen osalta ja sopiva bändi viihdyttää vieraita sillä välin, kun henkilökunta valmistelee seuraavaa tarjottavaa. Myös vieraille tällainen pieni ruokatauko tekee hyvää. Puitteet ravintoloissa ovat yleensä juuri sopivat. Sieltä löytyy rauhallisempia soppia pelkästään istumiseen ja jutteluun. Kaikkihan eivät kuitenkaan halua tanssia eivätkä nauti musiikin kovasta äänestä. Taustalta kuuluva musiikki ei häiritse ja jutella voi pidempäänkin.

Tanssilava on yksi vaihtoehto juhlien viettoon. Sinne saattaa olla hiukan vaikeampi järjestää tarjottavaa, mutta pitopalvelut hoitavat tarjoilut helposti. Näissä paikoissa on tilaa enemmän tanssia ja tanssi on varmasti isommassa roolissa kuin tanssiravintolassa. Lavat sijaitsevat usein kauniilla paikoilla, joten kesän ollessa kauneimmillaan voi nauttia luonnon kauneudesta, hyvästä menusta sekä mitä parhaimmasta musiikista. Soittamassa voi olla vähän isompikin bändi kuin pelkästään trio.