Ravintola, jossa on historiaa

pic06

    Kun mietit lempiravintolaasi, jossa käyt joka viikko tai ainakin aina silloin kun se on mahdollista, niin mikä tekee juuri siitä ravintolasta lempiravintolasi? Onko se pelkästään hyvä ja maittava ruoka vai liittyykö asiaan jotain muutakin? Useimmat meistä saattavat arvostaa pelkästään hyvää ruokaa niin paljon, että muilla ravintolaan liittyvillä tekijöillä ei ole merkitystä. Ehkä kuitenkin jossain määrin tiedostamatta ajattelet esimerkiksi myös ravintolan tunnelmaa, viihtyisyyttä, sijaintia, muiden asiakkaiden mielipiteitä, tilaamisen ja maksamisen helppoutta sekä henkilökunnan palvelualttiutta. Entäpä ravintolan historia, onko sillä mitään merkitystä? Jos et tiedä lempiravintolasi historiasta mitään voi olla vaikea täysin ymmärtää miksi juuri kyseisestä ravintolasta on tullut sinun lempiravintolasi. Siksi kannattaakin pysähtyä pohtimaan mitä kaikkea ravintolan historia kertoo sen nykyisestä hetkestä, aivan kuten perinteinen kysymys kuuluukin “miten tähän on tultu?”.

Uusi ravintola Kajaanissa, mitä siellä ennen oli?

    Kajaanissa on noin 37000 asukasta, joten melko monia suita ruokittavaksi löytyy tästä kaupungista. Kajaanissa on joitakin merkittäviä nähtävyyksiä, joista tunnetuimpia ovat raunioitunut Kajaanin linna, Karolineburgin kartano, Kajaaninjoen varressa olevat voimalaitokset, Kainuun museo sekä ravintola “Bistro Casa Bianca”. Tämän ravintolan historia ei ole kovin pitkä, sillä se on aloittanut toimintansa Kajaanissa vuoden 2017 toukokuussa. Mitä tuon Koivukoskenkadun ja Brahenkadun

bistro-casa-bianca

kulmassa sijaitsevan ravintolan tiloissa on ennen ollut? Tuolla kiinteistöllä on hyvin pitkä historia, nimittäin samassa tilassa on toiminut 36 vuotta pizzeria Casa Bianca. Pizzeria olikin aikoinaan ensimmäisiä Kajaaniin perustettuja pizzerioita. Ravintolan historia Bistro Casa Biancassa on siis lyhyt, mutta mitä kaikkea onkaan tapahtunut, jotta tämä ravintola on nyt voitu perustaa? Pitääkö ravintoloitsija mieluummin ravintolaa Kajaanissa vai grillivaunua Helsingin lähiöalueella? Onko helppoa saada asiakkaita, jos ravintola on täysin uusi, vaikkakin ravintolan nimestä löytyy vanhan pizzerian nimi?

    Bistro Casa Biancan perustaja on Olli Kolehmainen, joka on kokenut kokki. Aiemmin hän muuan muassa on pyörittänyt grillivaunua Helsingissä. Kolehmainen on ollut myös kokkina Kanarian saarilla turistiravintolassa. Siellä hän kertoo eläneensä kokin ammatin kannalta “opettavaista aikaa”, esimerkiksi perunat ravintolassa kuorittiin itse ja valmiita eineksiä ei siellä käytetty.

download (1)

Kolehmainen opiskeli ammattiopistossa ravintola-alaa ja työharjoittelun aikana ajatuksissa kävi ravintolan perustaminen. Ravintolan historia Bistro Casa Biancassa olisi saattanut jäädä kokonaan kirjoittamatta, mikäli Kolehmaisella ei olisi ollut intoa ravintolan perustamiseen ja hän onkin luottavainen uuden ravintolan menestymisestä. “Täältä on puuttunut intohimoista ravintolayrittäjyyttä”, hän toteaa viitaten Kajaanin muihin ravintolanpitäjiin. Kolehmaista on kuvailtu “hulluksi hatuntekijäksi”, onko siinä perää?

Kokkina “hullu professori”

    Vaikka kaverin mielestä Kolehmainen on “hullu hatuntekijä”, niin itse ravintolanpitäjä kuvailee itseään ennemminkin ‘hulluksi professoriksi’, vaikka myöntääkin tekevänsä nykyisin vähemmän äkkiratkaisuja. Ravintolan historia Bistro Casa Biancassa voisi olla siis toisenlainenkin, mikäli ravintolanpitäjä olisi tehnyt jonkin muun ratkaisun. Onko ravintolan perustaminen sitten kannattanut, mitä asiakkaat tästä sanovat? Arvosteluita tästä ravintolasta voi lukea esimerkiksi ravintolan Facebook -sivuilta. Tämänhetkinen arvostelujen keskiarvo on noin 4,5 tähteä, mitä voidaan pitää loistavana arviona. Minkälaisia kommentteja ravintola ja sen tarjoama ruoka ovat saaneet? Erään arvion antaneen mielestä Casa Biancasta ei saa enää parasta pizzaa kaupungista. Toinen arvion antanut kertoo pitäneensä pizzasta,